Älä lopeta leikkimistä!

Elli viihtyy puussa!

Suuressa taikajahdissa esiintyy hahmo nimeltä Elli, jolla on esikuva myös oikeassa elämässä.

Kuuntelin vanhan naisen muistoja. Niitä oli kaksi.  Ensimmäinen muisto oli hyvin surullinen, sellainen, joka kouraisi kuulijaakin.  Se kiersi kehää ja alkoi puheessa alusta uudelleen ja uudelleen. Sen muistaminen teki selvästi kipeää, äänikin välillä murtui, mutta kertominen oli tärkeää.  Ihan kuin herättyään muisto olisi ollut liian suuri pysymään sisällä. 

Hetken kuluttua ensimmäisen muiston tilalle nousi toinen, ja se lähti aidan toisella puolella kasvavasta kuusesta. Kuusi oli korkea ja komea, sellainen, joka on saanut kasvaa rauhassa ja kurkotella oksiaan sinne minne on halunnut niitä kurkotella. Sellaiseen kuuseen olisi niin mukava kiivetä!  Kyllä nytkin kiipeäisi, kun vain joku työntäisi tuolin siihen juurelle kun eivät nuo jalat enää kanna! Nainen oli ollut nuorena tyttönä niin kova kiipeilemään puissa, että ajatus näytti kutittelevan varpaita vieläkin! Ihan varmasti kiipeäisi, latvaan asti! Siellä hän oli tyttönäkin keikkunut ja toiset olivat kannelleet äidille, mutta aina oli kiivennyt uudestaan ja uudestaan, voi miten se olikin ollut mukavaa!

Puuhun kiipeämisen muistelun ilo oli aivan yhtä suuri kuin ensimmäisen muiston suru. Se täytti samalla tavalla koko olemuksen ja tuli sanoina ulos yhtä eloisana ja tuoreena kuin sieltä puusta olisi ihan vasta laskeuduttu maan kamaralle. 

Lapsilla on taito tehdä pienistä asioista sellaisia, että ne muistaa vielä vanhana mummonakin suurina elämyksinä. Ja kerronpa pienen salaisuuden: kyllä se onnistuu aikuisiltakin! Suurta taikajahtia kirjoittaessa mietin paljon sitä, miten hyvää meille aikuisillekin tekee vähän leikkiä ja höpsötellä. Ilon aktivoimisen merkitys ei vähene iän myötä, ja tämä olisi syytä muistaa myös siellä, missä vanhukset istuvat päivät aloillaan. Vaikka pelkkä puuhun kiipeämisen muisto tuo iloa ja hyvää mieltä, sekin tarvitsee pienen kipinän.  Jos ei koko päivänä näe kuusta, muistaako sellaiseen koskaan kiivenneensä?

Rinkelin väki jakaakin tässä ilmaisen vinkin mindfulnessmarkkinoille: ota mallia lapsista!

Kiipeä puuhun, puhalla saippuakuplia, kerää taskunpohjalle kiviä, sulkia ja veden silittämiä puunpalasia.  Järjestä paperilennokkien heittokisa, kokeile miten kauan jaksat pidättää hengitystä, loiskauta laiturilta pommihyppy ja tee kunnon laineita!

Meillä on aika rajaton tila tuolla pääkopassa muistojen keräämistä varten, eikä niiden kaikkien muodostumiseen voi itse vaikuttaa.  Elämässä tapahtuu surullisia ja ikäviä asioita, mutta miksipä ei keräisi niiden kaveriksi mahdollisimman paljon kiipeilypuita ja muita pieniä suuria muistoja, jotka saavat mahdollisuuden kutitella varpaita sitten kun ei enää jaksa kiipeillä puissa tai loiskauttaa sitä pommihyppyä?

Älä lopeta leikkimistä!