Mitä jos? Miksipäs ei!

Kuinkas niitä sarjakuva-albumeita tehdään ja miten ollaan sarjakuvantekijöitä?

No, monella tavalla.  Kukin tyylillään. Sillai ja tällai. 

Kas tässä pari sanaa meidän tyylistä.

Koko Sirkus Rinkelin tarina lähti alunperin liikkeelle huolettomasta ehdotuksesta mitä jos?  Että mitä jos piirrellään vähän ja katsotaan mitä tapahtuu.  No jo vain. Miksipäs ei piirreltäis?  Esittelin Epun, mummun ja papan Annelle ja siitä se sitten lähti.  Ei edes pikkuhiljaa, vaan iloisesti ryöpsähtäen.  Homma eteni fiilispohjalta ja asiat sujuivat kuin itsestään (Paitsi tietysti silloin kun ei sujunut vaan tuli joku jumi eikä mikään edennyt). Hahmoja putkahteli paperille ja tarina muotoutui tyhjästä. Kahden tekijän yhteistyönä tuottama sarjakuva voi siis edetä projektina vaikkapa näin:

"Kato, tässä on tämmöinen tyyppi!"

"Hei, tosi kiva, ja kato, mä piirsin saman!"

"Aattelin, että tässä vois olla tämmönen juttu, ja sitten noin."

"No niin minäkin ajattelin, joo!  Ja miten olis tää sitten?"

"Ootko muuten ajatellut, jos...?"

"Just ajattelin! Mistä arvasit?"

"Telepatiaa!"

"Telepatiaa!"

"Hehe!"

Yhtään en tiedä, mutta voisin kuvitella että vaikkapa Tex Willereitä ei tehdä näin. Sirkus Rinkeliin innostunut työskentelytapa sopi saumattomasti. Kuulostaako kivalta? No sitä se onkin! Kaikkea tehtiin ja ideoitiin yhdessä ja telepaattiset sähköpostit suhahtelivat halki bittiavaruuden. 

Toinen albumi on edennyt samoilla telepaattisilla aalloilla ja sekä innostusta että jumeja on taas koettu, mutta erojakin on.  Tällä kertaa kirjoitin tarinan ensin kokonaan valmiiksi sillä aikaa kun Anne piirsi omaa sarjakuva-albumiaan, jonka jälkeen Anne sitten aloitti Rinkelin piirtämistyön.  Ideoita on vaihdettu edelleen puolin ja toisin, ja telepatia toimii ihan yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta niin vanhat kuin uudetkin hahmot ovat jo täysin Annen näpeissä. 

Jotain ihan uuttakin kakkosalbumissa on.  Ehdotin, että mitä jos kokeiltais värejä, johon Anne totesi, että miksipä ei. Seepian sävyiset sivut vaihtuivat uusiin sävyihin, ja Rinkelin visuaalinen ilme vähän muttui, mutta muuten meno on ihan yhtä höpsöä kuin ennenkin!

Ensimmäisen Annen piirtämän sivun näkeminen oli aika iso juttu. Tuntui jännältä nähdä omat ajatukset paperille piirtyneinä ja kummalta, että ne näyttivät ihan siltä kuin olin kuvitellutkin.  Tai tuntuivat oikeastaan.  Sivujen valmistuessa sama mukava tunne kulkee mukana aina kun näen lisää piirrettyjä aukeamia, ja nyt aletaan lähestyä sellaista kohtaa, ettei enää meinaa pysyä nahoissaan.  Kuten virallinen sivumittarikin kertoo, valmiita sivuja on tällä hetkellä jo 35/40 - ellei jo enemmänkin - ja se on aika huimaa!

Tämä tarkoittaa sitä, että pian on kaikki piirretty, sitten enää taitto ja... huhhei, mitäs sitten? No, pari pikku juttua vielä  :)

Matkan varrella isoin oppimani asia on, että jos joku kysyy mitä jos, siihen toisinaan todellakin kannattaa vastata, että miksipäs ei!

Ja jos kysytään, että mitä jos vähän piirrettäis, niin ei kannata kyllä edes miettiä!